Tästä ohjeesta löydät helpotusta sopivan silikonin valintaan kun olet tekemässä muottia!
Materialshopissa on varsin laaja valikoima silikoneja, joten sopivan silikonin valinta voi tuntua lähes mahdottomalta tehtävältä, jos sinulla ei ole valmista listaa tarvittavista silikonin ominaisuuksista. Tämän luettuasi osaat valita helpommin sopivan silikonin projektiisi, mutta jos asia ohjeeseen tutustumisen jälkeen vieläkin mietityttää niin ota yhteyttä meihin ja autamme valinnassa!
Mistä lähteä liikkeelle?
- Suosittelemme ihan aluksi miettimään millaista muottia olet tekemässä, koska muotin toteutustapa antaa osviittaa silikonin valinnalle.
- Muotin toteutustapa puolestaan riippuu mallista eli kopioitavasta kappaleesta, josta olet tekemässä muottia.
- Kappaleen muodot ja koko sanelevat melko pitkälle minkälaisen muotin voit ylipäätään toteuttaa.
- Mieti myös tarvitsetko esimerkiksi erityisen joustavaa muottia, jotta saat kappaleen siitä helpommin irti, tai vaatiiko projekti mieluummin jämäkkää muottia.
- Entä tiedätkö jo mitä ainetta valat muottiin? Myös se vaikuttaa silikonin valintaan.
- Alla tarkempi lista kysymyksiä, joiden avulla pääset sopivan muottisilikonin jäljille.
Hyödynnä myös tätä valintataulukkoa sopivan muottisilikonin valintaan! Taulukosta voit etsiä sopivaa silikonia muotin ominaisuuksien, valuaineiden sekä pakkauskokojen perusteella. Taulukossa on kaikki platinakovetteiset silikonimme. Ladattava pdf-tiedosto.
Kannattaa myös käyttää tuoteryhmäsivulta löytyviä tuotesuodattimia, joista voi valita useita ominaisuuksia silikonille, esim. väri, valettava aine, muotin jäykkyys, silikonin nopeus jne.
Vinkki
Jos et kaipaa mitään erityisempiä ominaisuuksia muottisilikonilta, yleensä hyvä valinta on ZA22 Mould, joka käy lähes joka tarpeeseen! Se on joustava ja suht nopea silikoni, joka toimii kaikille yleisimmille valuaineille.
|
Teolliseen käyttöön, haastaville materiaaleille ja vaativiin projekteihin testaa tuotteen toimivuus aina etukäteen.
Millainen malli sinulla on?
Jotta voit määritellä millaisen muotin teet, sinulla pitää olla tiedossa malli, josta muotti tehdään. Tutki siis aluksi mallin muotoja ja kokoa. Allaolevat ovat yksinkertaistettuja suosituksia, joten mieti millainen muotti sopii juuri omaan projektiisi.
Alempaa löydät silikoniehdotuksemme valitsemallesi muottityypille.
Pienehkö malli, yksinkertaiset muodot: Valettava avomuotti
- Malli on pienehkön kokoinen tai suuri mutta litteä.
- Jos kappale on kookas ja muodokas, muottisilikonin menekki kasvaa valettavassa muotissa ja materiaalikustannus nousee korkeaksi.
- Muodot ovat yksinkertaiset, jolloin kappale saadaan irti helposti muotista, eli siinä ei ole merkittäviä negatiivisia päästöjä.
- Mallin yksi pinta on tasainen (se kiinnitetään tästä pinnasta muottilaatikkoon ja pinta tulee muotin kaatoaukoksi, josta valu tehdään)
Pienehkö malli, monimutkaiset muodot: Valettava 2-osainen muotti tai auki leikattava muotti
- Muodot ovat sellaiset että kappaletta ei saa yksiosaisesta avomuotista irti edes muottia taivuttamalla, esim:
- Kappaleessa on merkittäviä negatiivisia päästöjä.
- Tai irrottaminen on muuten hankalaa yksiosaisesta muotista.
- Tai muoto on sellainen että valmistus avomuotissa ei ole mahdollista
- Muotti tarvitaan koko kappaleen ympärille
- Ei yhtä selkeää tasaista pintaa joka voisi olla muotin avoin pinta.
- Malli on pienehkö, jolloin materiaalimenekki ja kustannus ei kasva liian suureksi.
- 2-osaisesta valettavasta muotista kappaleen saa helposti irti, mutta se on työläämpi valmistaa.
- Auki leikattava muotti leikataan osittain auki, mikä helpottaa irrotusta.
Monimutkaiset muodot ja/tai kookas malli: Siveltävä muotti
- Malli hieman kookkaampi - siveltävä, ohuehko muotti säästää arvokkaan muottisilikonin menekkiä.
- Muodot ovat sellaiset että kappaletta ei saa yksiosaisesta avomuotista irti edes muottia taivuttamalla - kappaleessa on merkittäviä negatiivisia päästöjä.
- Paksunnettua muottisilikonia sivellään kappaleen pintaan useita kerroksia.
- Muotti voi olla 1- tai useampiosainen.
- Huomaa, että tällainen ohut muotti vaatii yleensä tukimuotin.
Hyvin pieniä ja yksityiskohtaisia kuvioita tai syvennyksiä mallissa ja olet tekemässä valettavaa muottia
- Valitse silikoni mahdollisimman alhaisella viskositeetilla. Juoksevampi silikoni solahtaa helpommin kaikkiin uriin ja kolosiin.
- Alhaisimmat viskositeetit ovat näillä silikoneilla: ZA13, ZA22, ZA RTV20-45, ZA35
Kohde pystysuoralla pinnalla, esim. seinällä tai katossa: Siveltävä muotti tai käsin muovailtava muotti
Muotti otetaan iholta
- Käytä ZA22 Thixo body -silikonia, joka on valmiiksi paksunnettu ihon pintaan siveltävä muottisilikoni.
Mallin materiaali
Mallin materiaalilla ei ole yleensä väliä muottisilikonin valintaan. Ainoastaan se kannattaa varmistaa kun käytetään platinakovetteisia silikoneja että mallin materiaalissa ei ole näitä aineita, koska ne voivat haitata silikonin kovettumista. Tee tarvittaessa testi ennen muotin tekoa.
- Luonnon- tai synteettinen kumi, jonka kovettajana on käytetty sulfuurijohdannaisia
- Kondensaatio-silikoni (tinakovetteinen), jonka kovetteessa on käytetty metallisuoloja
- PVC-stabilointiaineet
- Amiinikovetteiset epoksit
- Sulfuuri (esim. sulfuuria sisältävä plastoliini), tina ja amiinijohdannaiset
- SLA-3D-tulosteet
- Jos malli, josta muottia otetaan, sisältää näitä aineita, suositellaan mallin pinnoitusta ennen silikonin valua. Tai valitse tinakovetteinen / kondensaatioverkottuva muottisilikoni.
Millaista muottia olet tekemässä?
Kun tiedät millaista muottia olet tekemässä, voit katsoa tästä suosituksiamme sopivaksi silikoniksi.
Valettava avomuotti, pieni
- Yksinkertainen, yksiosainen pienehkö muotti, joka tehdään valamalla
- Tähän voit valita oikeastaan minkä tahansa juoksevan silikonin. Esim. ZA22 Mouldilla pärjäät todennäköisesti mainiosti, ja siitä on myös pientä pakkauskokoa saatavilla. Se myös kovettuu nopeasti.
- Jos muottia täytyy taivuttaa erityisen paljon jotta saat kappaleen irti muotista, valitse mahdollisimman pehmeä silikoni, esim. ZA13 Mould.
Valettava muotti, kookas
- Suureen muottiin kannattaa yleensä valita jäykempi silikoni. Pehmeästä silikonista tehty kookas muotti voi olla liian "lötkö" eikä se pysy muodossaan yhtä helposti.
- Kaikista kovimpia silikoneja ovat HT45 tai ZA50 LT.
- Muista, että myös muotin seinämän paksuus vaikuttaa jäykkyyteen - mitä paksumpi seinämä, sitä tukevampi muotti.
- Aivan nopeimpia silikoneja ei välttämättä kannata valita tähän, jotta ehdit tehdä huolellisen sekoituksen ja valaa silikonin rauhassa.
Siveltävä muotti, levitetään mallin pintaan
- Kaikki silikonit käyvät tähän kun käytetään paksunnosainetta, mutta suosittelemme pidemmän työskentelyajan silikoneja, jotta ehdit levittää silikonin ennen kuin se alkaa kovettua. Esimerkiksi:
- ZA13 Mould
- ZA RTV 20-45
- ZA RTV 30-60
- Pieneen muottiin toimivat toki nopeammatkin silikonit.
- Eri kerrokset on helpompi erottaa toisistaan jos värjäät ne silikoniväreillä.
- ZA22 Thixo Body on valmiiksi paksunnettu ja voidaan levittää kappaleen pintaan (sekä suoraan iholle). Se on hieman paksumpi kuin paksunnosaineen kanssa käytetyt juoksevat silikonit, ja myös nopeampi. Soveltuu pienempiin muotteihin, jos ei haluta hankkia tai käyttää paksunnosainetta.
2-osainen tai auki leikattava muotti
- Kaikki juoksevat muottisilikonit käyvät. Mieti tarvitsetko tukevan muotin vai helposti taivuteltavan muotin.
- Tukeva muotti - valitse silikonin kovuus shore A30 ylöspäin (esim. ZA RTV 30-60, HT45, ZA50 LT)
- Helposti taivuteltava muotti: ZA13 Mould (pehmein silikonimme), ZA22 Mould, ZA RTV 20-45
Käsin muovailtava muotti, pienehkö (pystysuorille pinnoille)
- ZA45 Putty on nopea käsin muovailtava, erittäin nopea muottisilikoni, joka sopii pienehkön muotin valmistukseen erityisesti pystysuorille pinnoille.
Helposti taivuteltava vai tukeva muotti?
- Yksinkertaisille kappaleille, joissa ei ole monimutkaisia muotoja ja muottia ei tarvitse taivuttaa irrottaessa, voi hyvin valita jäykän silikonin (shore A30 ylöspäin)
- Iso muotti kannattaa tehdä jäykemmästä silikonista, jotta muotti pysyy paremmin muodossaan.
- Kun joudut taivuttamaan muottia kappaleen saamiseksi ulos muotista, valitse pehmeämpi silikoni (alle shore A25)
- Kaikista pehmein muottisilikonimme on ZA13 Mould, valitse tämä kun muottia täytyy taivuttaa erittäin paljon.
- Pehmeä muottisilikoni kannattaa valita myös kappaleille, joissa on monimutkaisia muotoja, pieniä yksityiskohtia ja ulokkeita.
Huomaa, että myös silikonimuotin seinämäpaksuus vaikuttaa siihen, miten helposti muotti taipuu. Ohuempi muotti taipuu helpommin ja paksumpi muottiseinämä antaa enemmän tukea.
Vinkki
Silikonin kovuuden näkee Zhermackin tuotteissa tuotenimestä! Esim. ZA22 Mould on kovuudeltaan Shore A22. ZA20-45 on Shore A20 (45 viittaa tässä työskentelyaikaan). Löydät tuotesivulta aina tiedon kovuudesta.
|
Mitä valat muottiin?
Suurin osa silikoneistamme käy kaikille tavallisimmille valuaineille kuten eri hartseille, kipsille, kynttilämassalle ja saippualle. Jotkut hartsit kuitenkin kuluttavat muottia rankemmin ja niille löytyy muutama kestävämpi tuote. Elintarvikkeiden ja sulan metallin valamiseen on erikseen omat muottisilikoninsa. Kaikki muottisilikonit kestävät vähintään 150 asteen jatkuvaa lämpöä, useimmat 200 asteen lämpöä.
- A1 akryylihartsi: ei rajoitteita muottisilikonin valinnalle
- Betoni: Jotkut betonilaadut kuluttavat muottia voimakkaasti. HT33 silikoni on kehitetty kestämään erityisesti betoneja. Muottiin voi myös lisätä silikoniöljyä betonin irrotuksen helpottamiseksi.
- Epoksihartsi, polyuretaanihartsi tai polyesterihartsi - kaikki platinakovetteiset silikonit käyvät, mutta esim. ZA RTV 20-45 silikoni samoin kuin kovemmat silikonit kestävät hieman paremmin aggressiivisia hartseja.
- Kipsi - ei rajoitteita muottisilikonin valinnalle
- Kynttilä tai saippua - ei rajoitteita muottisilikonin valinnalle
- Mehiläisvaha - ei rajoitteita muottisilikonin valinnalle
- Metallit (sulamislämpötila max 450 astetta) - valitse kuumankestävä silikoni Typ 3
- Silikoni - ei rajoitteita muottisilikonin valinnalle, mutta käytä aina irrotusainetta välissä!
- Suklaa, sokeri, jääpalat, muut elintarvikemateriaalit - valitse elintarvikeyhteensopiva silikoni Typ 6
Nopea silikoni vai pitkä työskentelyaika?
- Pitkällä työskentelyajalla varustetuista silikoneista ilmakuplat poistuvat paremmin.
- Pitkää työskentelyaikaa saattaa tarvita ison muotin valmistukseen.
- Jos muotti tehdään sivelemällä mallin pintaan, pitkästä työskentelyajasta on hyötyä jotta silikoni ehditään levittää huolellisesti.
- Nopeammilla silikoneilla muotti valmistuu ripeämmin käyttövalmiiksi. Äärimmäisen nopea on käsin muovailtava silikoni ZA45 putty
- Hitaimmat muottisilikonit ovat yli tunnin käsittelyajalla.
Onko värillä väliä?
- Läpikuultavasta muotista näet, miten valuaine on levinnyt muottiin, jos se on tärkeää projektissasi.
- Valkoisia ja läpikuultavia muottisilikoneja on helppo värjätä silikoniväreillä. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi näissä tapauksissa:
- Tehdään siveltävää muottia ja värjäämällä eri kerrokset eri väreillä nähdään että silikonia on levitetty riittävästi joka kerrokseen. Valitse ZA RTV30-60 tai ZA13 Mould (näissä on myös pitkä käsittelyaika).
- Halutaan erottaa eri muotit helpommin toisistaan kun muotteja on paljon. Valitse valkoinen tai läpikuultava muottisilikoni.